16.5.1990

Kanne Kotkan raastuvanoikeudessa

A ja B ovat C:lle 10.12.1985 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla raastuvanoikeudessa kertoneet, että he olivat 18.6.1982 ostaneet C:ltä rakennetun määräalan Kotkan kaupungin Parikan kylässä olevasta Parikan tilasta RN:o 1:141. Määräala oli käsittänyt tilan talouskeskuksen. Se oli muodostettu tilaksi 18.5.1983 maarekisteriin merkityssä lohkomistoimituksessa ja A ja B olivat 10.8.1983 saaneet kumpikin erikseen lainhuudon puoleen siten muodostetusta A:n ja B:n tilasta RN:o 1:146.

Kymijokialueen jätevesiä koskeneessa katselmustoimituksessa oli rahakorvausten osalta annettu 28.9.1984 vesiylioikeudessa päätökset nrot 30 ja 32/1984. Päätösten perusteella oli suoritettu karttakuviolle nro 08050 A, joka vastasi tilaa Parikka RN:o 1:141, haittakorvauksia korkoineen 29.4.1985 10.333,25 markkaa ja 30.8.1985 205,30 markkaa. Haittakorvausten saamisen perusteena oli päätösten mukaan ollut se, että korvauksia maksettiin talouskeskuksesta, omakotitalosta, kesähuvilasta tai saunasta, joka sijaitsi enintään 50 metrin päässä Kymijoen rannasta. Edellä mainitun kaupan yhteydessä kaikki Parikan tilan korvaukseen oikeutetut rakennukset olivat jääneet ostetun määräalan alueelle. Kauppakirjassa myyjä ei ollut pidättänyt itselleen oikeutta sanottuihin korvauksiin. Sanotut rahakorvaukset oli kuitenkin maksettu vesiylioikeuden käytössä olleen omistusoikeusselvityksen mukaisesti Parikan kantatilan RN:o 1:141 omistajalle C:lle, vaikka korvaukset rakennuksiin liittyvinä olisi kuulunut suorittaa A:n ja B:n lohkotilan RN:o 1:146 omistajille eli kantajille.

C ei ollut pyynnöistä huolimatta suostunut palauttamaan hänelle erehdyksessä maksettuja korvauksia. C oli siten saanut aiheetonta etua kantajien kustannuksella. Sen vuoksi A ja B ovat vaatineet, että C velvoitettaisiin suorittamaan heille yhteisesti aiheettomasti saamansa hyöty eli 10.333,25 markkaa 16 prosentin korkoineen 29.4.1985 lukien ja 205,30 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.8.1985 lukien.

Vastine raastuvanoikeudessa

C on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä perusteettomana, koska korvaukset kuuluivat hänelle.

Raastuvanoikeuden päätös 3.4.1986

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A ja B olivat 18.6.1982 vahvistetulla kauppakirjalla ostaneet C:ltä tämän omistamasta Parikka nimisestä 11,681 hehtaarin suuruisesta Kotkan kaupungin Parikan kylässä sijaitsevasta maatilasta 1,0441 hehtaarin suuruisen määräalan, jolla sijaitsi tilan talouskeskus asuin- ja maatalousrakennuksineen alle 50 metrin etäisyydellä Kymijoesta. A ja B olivat saaneet 10.8.1983 kumpikin puoliksi lainhuudon määräalasta lohkomalla muodostettuun Puustinen nimiseen tilaan RN:o 1:146 sanotussa kylässä.

Itä-Suomen vesioikeuden 24.2.1978 antamilla kahdella päätöksellä, jotka vesiylioikeus oli 28.9.1984 antamillaan kahdella päätöksellä jättänyt nyt kyseessä olevilta osilta pysyväksi, oli eräät Kymijoen varrella sijaitsevat kunnat ja teollisuuslaitokset velvoitettu suorittamaan muun ohessa kertakaikkista haittakorvausta joen rannalla kaavoittamattomalla alueella ennen vuotta 1977 rakennettujen kiinteistöjen omistajille jokeen laskettavien jätevesien päätösten antamisen jälkeen tuottamasta kiinteistöjen käytön vaikeutumisesta ja hankaloitumisesta, kun kiinteistön talouskeskus, omakotitalo, kesähuvila tai sauna oli enintään 50 metrin päässä rannasta.

Päätöksissä haittakorvausvelvollisuus oli määrätty osalle korvausvelvollisista alkamaan jo 1970-luvun alkupuolelta päätöksissä tarkemmin määrätyistä ajankohdista lukien. Näiden ajankohtien ja päätösten antamisen väliseltä ajalta syntynyt sanotunlainen haitta oli tuomittu korvattavaksi siten, että päätöksissä oli määrätty suoritettavaksi korkoa haittakorvaukselle 6 prosenttia jo korvausvelvollisuuden sanotusta alkamisajankohdasta lukien korvauksen maksupäivään saakka. Niille korvauksille, joille ei ollut määrätty maksettavaksi korkoa päätösten antamista aikaisemmasta ajankohdasta lukien, oli tuomittu suoritettavaksi korkoa 6 prosenttia päätöksen antopäivästä lukien korvauksen maksamispäivään saakka.

Päätösten perusteella oli Parikan tilalle määrätty maksettavaksi haittakorvauksia 5.679,99 markkaa ja 175 markkaa. Anjalankosken Laskentapalvelu Oy, jonka tehtäväksi korvausvelvolliset olivat antaneet niiden maksettavaksi määrättyjen haittakorvausten laskemisen ja suorittamisen, oli maksanut 29.4.1985 ensin mainitun määrän ja sille maksupäivään mennessä kertyneen koron 4.653,25 markkaa sekä 30.8.1985 jälkimmäisen määrän ja tuolle kertyneen koron 30,30 markkaa eli kaikkiaan 10.538,55 markkaa C:lle korvauksen saamiseen oikeutettujen tilojen omistajista laskentapalvelulle toimitetun, vesiylioikeuden päätöksiin liittyvän 30.11.1984 päivätyn Kymijokialueen omistussuhteita koskevan selvityksen perusteella. Selvitykseen oli merkitty muun ohessa Parikan kantatila lohkomistoimituksessa saamansa rekisterinumeron 1:147 mukaisesti ja tilan omistajaksi C sekä tilasta lohkomalla muodostetuksi kantajien omistama Puustisen tila RN:o 1:146.

Jutussa esitetyn selvityksen mukaan Parikan tilalle talouskeskuksen sijainnin perusteella määräytyneet korvaukset oli maksettu C:lle, koska omistusoikeusselvityksen perusteella laskentapalvelussa oli oletettu tilan talouskeskuksen rakennuksineen jääneen Parikan kantatilalle ja Puustisen lohkotilan tulleen muodostetuksi määräalasta, joka oli otaksuttu myydyksi kantajille muusta tilan alueesta kuin talouskeskuksesta. Laskentapalvelulle ei ollut toimitettu määräalan kauppakirjaa sen osoittamiseksi, että talouskeskus kuului myytyyn määräalaan. Jos kauppakirja olisi ollut laskentapalvelun käytettävissä maksun suorittamisaikaan, korvaus olisi maksettu kantajille.

Määräalan kauppakirjassa ei ollut mainintaa haittakorvauksesta ja kenelle sellainen oli kuuluva kaupanteon jälkeen maksettuna. Vastaaja ei ollut myöskään näyttänyt toteen väitettään, että hän olisi kaupanteon yhteydessä pidättänyt itselleen oikeuden korvaukseen ja että tämä seikka olisi vaikuttanut alentavasti määräalan kauppahintaan. Jutussa esitetty näyttö viittasi muutoinkin siihen, etteivät asianosaiset olleet kaupanteossa ottaneet huomioon Parikan tilalle mahdollisesti maksettavaa haittakorvausta. Kysymystä, kummalle asianosaispuolelle haittakorvaus kuului, ei voitu ratkaista nyt käsiteltyjen näkökohtien perusteella.

Koskei vesioikeuden ja vesiylioikeuden päätöksissä niiltä osin kuin ne oli esitetty raastuvanoikeudelle ollut mainintaa korvauksen saajasta käsiteltävänlaisen riitatilanteen varalle ja kun laissa ei ollut säännöstä tällaisen kysymyksen ratkaisemiseksi, ratkaisuperusteiksi oli otettava seikat, joiden nojalla korvaukset oli määrätty maksettaviksi ja tosiasiassa suoritettu. Päätöksissä korvaukset oli katsottu kiinteistökohtaisiksi ja määrätty maksettavaksi kiinteistön talouskeskuksen, omakotitalon, kesähuvilan tai saunan sijainnin ja rakentamisajankohdan perusteella. Korvaukset oli suoritettu sille henkilölle, joka laskentapalvelussa olleiden tietojen mukaan oli korvaukseen oikeutetun kiinteistön viimeinen omistaja. Jos tilalla oli tapahtunut määräalan kauppa ja kauppakirjassa oli ehto korvauksen suorittamisesta, ehtoa oli noudatettu. Jollei tuollaista mainintaa kauppakirjassa ollut, haittakorvaus oli maksettu sille, joka käytettävissä olevien tietojen mukaan oli omistanut sen kiinteistönosan, jossa korvauksen määräämisen perusteena olleet rakennukset olivat sijainneet. Selostettujen seikkojen perusteella korvaukset olivat kiinteistön oikeuksia ja varallisuutta sekä määräytyneet kiinteistön tiettyjen ominaisuuksien perusteella. Kiinteistön luovutuksen yhteydessä korvaukset niin ollen siirtyivät luovutuksen saajalle kiinteistön etuuksiin kuuluvana osana ainesosaan tai tarpeistoon verrattavalla tavalla, jollei oikeuden korvaukseen ollut sovittu jäävän luovuttajalle.

Näillä perusteilla raastuvanoikeus on velvoittanut C:n suorittamaan A:lle ja B:lle yhteisesti sanotut 10.538 markkaa 55 penniä sekä, koska korvaukset oli maksettu C:lle ilman hänen toimenpiteitään ja vilpittömässä mielessä ollut C oli nostanut hänelle osoitetut korvaukset uskoen olevansa niihin oikeutettu, korkoa sanotulle määrälle, vaatimuksen enemmälti hyläten, 16 prosenttia haastepäivästä 10.12.1985 lukien.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 23.12.1987

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi C valittamalla oli saattanut jutun, on lausunut, että kanteessa tarkoitetun haittakorvauksen määräämisen edellytyksenä oli ollut raastuvanoikeuden toteamin tavoin rakennusten sijaitseminen kiinteistöllä. Korvaukset oli määrätty suoritettavaksi kiinteistön omistajalle.

Hovioikeus on todennut, ettei laissa ollut säännöstä siitä, kenelle korvaus kuului tilanteessa, jossa tilan omistaja oli ennen korvauspäätöksen lainvoimaisuutta myynyt tilasta määräalan, jolla korvauksen määräytymisen perusteena olleet rakennukset sijaitsivat. Hovioikeus ei ole pitänyt oikeana raastuvanoikeuden perusteluja siltä osin kuin niissä oli verrattu korvauksia kiinteistön ainesosaan tai tarpeistoon.

Hovioikeus on katsonut, kuten raastuvanoikeuskin, että kysymyksessä olevassa määräalan kaupassa ei ollut otettu huomioon Parikan tilan omistajalle mahdollisesti maksettavaa haittakorvausta. Tilaan kohdistuneet mahdolliset haitat olivat siten olleet omiaan vaikuttamaan kauppahintaan alentavasti.

Mainituilla perusteilla hovioikeus on katsonut, ettei C kantatilan omistajana ollut korvaukset nostaessaan saanut A:n ja B:n kustannuksella perusteetonta etua. Sen vuoksi hovioikeus on kumoten raastuvanoikeuden päätöksen hylännyt kanteen.

Perustelut

Korkein oikeus toteaa, että kanteessa ja raastuvanoikeuden päätöksessä mainittu 30.8.1985 C:lle suoritettu 205,30 markan maksuerä on perustunut Itä-Suomen vesioikeuden 11.10.1982 antamaan lainvoiman saaneeseen päätökseen nro 73/Ym I/82, jolla on määrätty 175 markan korvaus korkoineen vesioikeuden 24.2.1978 antamalla päätöksellä nro 1/Ym/78 määrättyjen korvausten lisäksi jätevesien johtamisesta 1.9.1983 alkaen 1.8.1985 tai 1.6.1987 saakka aiheutuvan lisäkuormituksen vuoksi.

Kysymyksessä olevat korvaukset on määrätty kertakaikkisena hyvityksenä haitasta, mikä jätevesien johtamisesta vesistöön aiheutui rantakiinteistön käytön vaikeutumisena ja hankaloitumisena sen talouskeskuksen sijaitessa rannan välittömässä läheisyydessä. Oikeus korvauksiin on talouskeskuksen alueeseen liittyvä etu, joka vesilain 1 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan kuuluu alueen omistajalle. Omistusoikeuden siirtyessä kysymys oikeudesta korvauksiin on, jolleivät asianomaiset ole toisin sopineet, ratkaistava korvausten maksettavaksi erääntyessä vallitsevan omistussuhteen perusteella.

Luovuttaessaan 18.6.1982 tehdyllä kauppakirjalla talouskeskuksen alueen käsittävän määräalan rakennuksineen A:lle ja B:lle C ei ole pidättänyt itselleen oikeutta korvauksiin eikä edes ilmoittanut korvausasiasta ostajille, jotka eivät ole siitä tienneet. Omistusoikeus kaupan kohteeseen on kauppaehtojen täyttyessä siirtynyt A:lle ja B:lle 25.11.1982 ja siis ennen korvausten erääntymistä, mikä on tapahtunut vesituomioistuinten korvauspäätösten saadessa lainvoiman eli Itä-Suomen vesioikeuden 11.10.1982 antaman päätöksen nro 73/Ym I/82 osalta 10.12.1982 sekä vesiylioikeuden 28.9.1984 antamien päätösten nrot VYO 30/84 ja VYO 32/84 osalta 27.11.1984. Korvaukset olisi näin ollen ollut maksettava A:lle ja B:lle, mutta ne on korvausvelvollisten toimesta erehdyksessä suoritettu C:lle. Luullen olevansa korvauksiin oikeutettu C on kieltäytynyt maksamasta niitä A:lle ja B:lle. C on siten saanut A:n ja B:n kustannuksella perusteetonta etua, jonka hän on velvollinen korvaamaan heille.

Koska alioikeus ja hovioikeus ovat eri tavoin arvioineet jutun pääasiakysymystä, A ja B eivät saa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin, sellaisena kuin se oli ennen 1.9.1988 voimaan tullutta lainmuutosta, ensimmäisen virkkeen mukaan korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa. Asian laadun vuoksi A:n ja B:n on itse vastattava myös Korkeimmassa oikeudessa aiheutuneista kuluistaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. A:n ja B:n oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään.